ei vain oman olon,
vaan olemassaolon äärellä.
Jakso 8: ovatko mystiset
oivallukset “totta”?
Psykedeelit tai meditaatio voivat tuottaa kokemuksia, joissa ihminen uskoo ymmärtävänsä todellisuuden perimmäisen luonteen tai tulevansa yhdeksi kaikkeuden kanssa. Mystisillä oivalluksilla näyttäisi olevan yhteys psykedeeliavusteisen terapian hoitotuloksiinkin, mutta miten ne istuvat tieteelliseen maailmankuvaan?
”Tieteellisestä näkökulmasta se, että ihmisillä on mystisiä kokemuksia, ei ole ongelma sen enempää kuin se, että heillä on mitään muitakaan kokemuksia”, sanoo aihetta tutkiva psykologi ja filosofi Jussi Jylkkä.
”Se, että ihmisillä ylipäänsä on ikinä mitään kokemuksia on jo luonnontieteelle aika massiivinen ongelma, koska tiede ei pysty mitenkään selittämään sitä.”
Jylkkä ei pidä vaikkapa pyhyyden kokemuksia ongelmana. Tiede ei tavoita aivan kaikkea, ja osa esimerkiksi todellisuuden luonteeseen liittyvistä filosofisista kysymyksistä jääkin ikään kuin makuasioiksi. Hankalampaa on, jos kokemus saa ihmisen kehittämään selvästi tieteen vastaisia uskomuksia.
Vellova vuorovaikutusten meri
Sukellamme myös syviin peruskysymyksiin siitä, mitä ylipäätään voimme tietää todellisuudesta. Pitäisikö meidän descartesilaisittain kyseenalaistaa kaikki muu paitsi itsemme – vai päinvastoin kyseenalaistaa juuri erillisyytemme?
Emme voi edes kuvitella mitään, mikä on tietoisuutemme ulkopuolella. Toisaalta mikä tahansa olio tässä maailmassa on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Kokemuksellisesti jokainen tietää, että jotain on, “tätä” tapahtuu tässä ja nyt, mutta miksi se olisi juuri “minun” kokemustani tai “minun” tietoisuuttani?
”Voi ainoastaan sanoa, että kokemusta tapahtuu tässä, ja sekin on jo ihan liikaa”, Jylkkä sanoo. ”Kun tätä rupeaa tarkemmin miettimään, niin tuntuu, että koko pakka hajoaa aivan totaalisesti. Tämä on vain vellova kausaalisten vuorovaikutusten meri.”
arkimieli on valaistunut mieli
Jylkkä huomauttaa, että psykedeelejä ja meditaatiotakin mystifioidaan joskus ihan liikaa. Oivalluksia olemassaolon luonteesta ja pyhyyden kokemuksia voi saada keskellä tavallista arkea. Joissain zenin suuntauksissa ajatellaankin, että arkipäiväinen mieli on valaistunut mieli.
”Ylipäätään nämä kokemukset ovat usein sellaisia, että mitä enemmän sinne pyrkii, sitä heikommin sinne pääsee.”
Entä voiko mystisen kokemuksen kautta saavuttaa jotain, millä on merkitystä yli oman itsen? Johtavatko oivallukset mitenkään automaattisesti siihen, että olisi jotenkin parempi ihminen omassa elämässään?
Kuuntele koko jakso Päänavauksia-podcastissa!
Jakso 7: voiko muistiin luottaa?
Muisti ei toimi loogisesti ja kronologisesti. Monet muistomme ovat lähinnä välähdyksiä, tarinoita, myöhempien tulkintojen ja muiden kertomusten muovaamia. Jo muistikuvan syntyyn vaikuttavat monet tilannetekijät ja tunteet.
Muistin piirteitä ymmärretään usein heikosti, sanoo todistajien kuulemiseen erikoistunut psykologi ja oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman.
”Oikeusprosesseissa tietysti usein fokusoidaan aika konkreettisiin faktoihin, tapahtumien kestoon tai lukumäärään. Tämän tyyppisiä asioita ihmisten on itse asiassa aika vaikea muistaa oikein”, hän sanoo Päänavauksia-podcastissa.
Myös valheeseen ja totuuteen suhtaudutaan sekä oikeussaleissa että arkielämässä mustavalkoisesti. Jos jokin ihmisen puheissa on ristiriitaista tai ei voi pitää paikkaansa, ajatellaan heti, että hän tietoisesti valehtelee.
”Ei ehkä aina ymmärretä, että ihan normaaliin muistamiseenkin liittyy ristiriitaisuuksia, jos puhutaan vähemmän tärkeistä yksityiskohdista.”
Aika saakin kullata muistot
Emme muista kaikkea, mitä luulemme – tai haluaisimme. Sen sijaan muisti tarttuu hanakasti tapahtumiin, joihin on liittynyt voimakkaita ikäviä tunteita.
”Kun haluamme unohtaa ja väistää niitä asioita, ne vain puskevat ehkä vielä tarmokkaammin mieleen”, Korkman sanoo.
Toisaalta ajan myötä vaikeat ja jopa traumaattisetkin muistot voivat hellittää otettaan. Muistojen muovautumisessa onkin lohdulliset puolensa. Ikäviin kokemuksiin voi pystyä löytämään uusia näkökulmia. Tutkimusten mukaan psyykkisesti hyvinvoivat ihmiset ovat taipuvaisia vähän parantelemaan mennyttä mielessään.
Traumapuheessa on riskinsä
Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että traumakäsite on viime aikoina kärsinyt inflaation. Se on alkanut pitää sisällään aika tavallisiakin vastoinkäymisiä.
Korkman ei kaipaa paluuta puhumattomuuden aikaan. Vaikeita kokemuksia on hyvä käsitellä. Hyvin laveaa traumakäsitystä ja esimerkiksi tietynlaista traumoihin keskittyvää somesisältöä hän pitää silti ongelmallisena.
”Se pitää sisällään sellaisen riskin, että me uhriudumme tai uhriutamme ihmisiä.”
Kuuntele koko jakso Päänavauksia-podcastissa!
Jakso 6: miten liike hoitaa mieltä?
Liikunnan hyödyistä puhutaan paljon, ja sitä lähestytään usein velvollisuuden ja kansanterveyden kautta. Tanssin ja musiikin neurotieteestä väitellyt tanssija-tutkija Hanna Poikonen lähtisi pakon sijaan toisesta suunnasta, luonnollisen liikkeen tuomasta mielihyvästä.
”Meille on epäluonnollista olla paikallaan. Me tutkimme maailmaa, ymmärrämme maailmaa, itseämme ja toisia ihmisiä liikkeen kautta. Ja tämä ei tarkoita välttämättä liikuntatyyppistä liikettä, vaan myös eleitä, kehon asentoa ja kehollista vuorovaikutusta”, Poikonen sanoo.
Nykyisin länsimaissakin on alettu ymmärtää, ettei kehoa ja mieltä voi erottaa. Kehon viestien sivuuttaminen voi johtaa pitkittyneeseen stressiin ja sitä kautta moniin terveysongelmiin.
Kehotietoisuus parantaa yhteyttä
Päänavauksia-podcastissa Poikonen kertoo muun muassa, mitä aivoissa tapahtuu vapaasti liikkuessa, miten omaa kehotietoisuutta voi kehittää ja miten lempeät liikeharjoitteet voivat auttaa myös sellaisia ihmisiä, joilla on kielteisiä kehokokemuksia tai vakaviakin mielenterveyden ongelmia.
Kehotietoisuus lisää hyvinvointia, kunhan ei mene liialliseksi itsetarkkailuksi. Se ei ole vain sisäänpäin kääntymistä.
”Samalla kun herkistymme oman kehon kuunteluun, saamme paremman kehollisen yhteyden toisiin ihmisiin, mikä taas tuo myös sulavampaa vuorovaikutusta toisten kanssa.”
Laumaeläimen euforiaa
Liike voi joskus tuntua suorastaan päihdyttävän hyvältä. Neurotieteilijänä Poikonen on miettinyt asiaa evoluution näkökulmasta. Miksi nautimme musiikista tai tanssista, vaikka ne eivät suoraan liity selviytymiseen?
Olemme laumaeläimiä. Tutkimuksissa on havaittu, että vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa, esimerkiksi muusikkojen improvisoidessa yhdessä, aivot aivan konkreettisesti hakeutuvat samaan rytmiin.
”Luulen, että meillä on sisäinen kyky automaattisesti mennä samaan rytmiin, jotta olemme voineet luoda voimakkaita, terveitä yhteiskuntia ja pienempiäkin ryhmiä”, Poikonen sanoo.
Hän suosittelee etsimään liikkumisen tapoja, joista itse nauttii. Jollekin se voi olla vaikka taiji, toiselle jääkiekko.
”Hyötyjä, mielihyvää ja yhteyden kokemuksia omaan kehoon voi saada hyvin montaa eri reittiä.”
Kuuntele koko jakso Päänavauksia-podcastissa!
Jakso 5: onko unilla tarkoitus?
Miksi hallusinoimme yöt läpeensä kyseenalaistamatta sitä, mitä meille tapahtuu? Ja miksi joskus sitten voimmekin havahtua tapahtumien epäloogisuuteen ja ymmärtää näkevämme unta?
Muun muassa näistä teemoista juttelemme psykologian dosentti, unitutkija Katja Vallin kanssa Päänavauksia-podcastissa.
”Yksi kysymys on, miksi aivot ylipäätään tuottavat tämmöisen tilan, ja toinen kysymys on, miten ne sen tekevät”, Valli tiivistää unennäön mysteerin. Tutkijoillakaan ei vielä ole yöllisten kokemustemme tarkoituksesta varmaa, yksimielistä näkemystä.
yöllisiä uhkia ja yhdessäoloa
Jotta unennäön kaltainen systeemi on ylipäätään kehittynyt, sillä on Vallin mielestä täytynyt olla selviytymistä tukeva tehtävä ihmislajin varhaisvaiheissa.
Uni voikin olla kuin lentosimulaattori, jossa harjoittelemme valve-elämää varten. Unissa painottuvat erilaiset uhkat ja sosiaaliset tilanteet. Etenkin toisia ihmisiä uni simuloi niin hyvin, että edes selkounessa toisten ihmisten toiminnan ennakointi tai hallinta ei yleensä onnistu. Siitä nousee hupaisiakin filosofisia kysymyksiä.
”Jos kysyt kysymyksen unihahmolta, niin eikö sun pitäisi tietää, mitä se vastaa, koska se on sun luoma ihminen?”
Kiinni tajunnan mysteeriin
Nykyisin tiedetään, että uni ja valve eivät ole joko-tai-tyyppinen ilmiö. Tajunnantilat ovat jatkumo, jossa on paljon erilaisia siirtymiä ja välitiloja.
Valveilla ollessa jotkin hermosolujoukot saattavat hetkittäin ikään kuin nukkua – puhutaan paikallisesta unesta. Esimerkiksi unissakävelijän aivoissa taas motorisen toiminnan alueet aktivoituvat, vaikka kehon pitäisi olla levossa.
Unitutkimus voikin avartaa ymmärrystämme tajunnan luonteesta ylipäätään. Miten tietoisuus syntyy? Onko tiloja, joissa emme koe yhtään mitään?
”Jos haluamme tutkia tajunnan neuraalisia korrelaatteja, meidän täytyy tehdä se unessa, koska valveilla olemme aina tajuisia”, Valli sanoo.
Kuuntele koko jakso Päänavauksia-podcastissa!
Kuva: Nils Sandman, Fotohiekka
Jakso 4: Miksi vetäytyä
ulkomaailmasta?
Mitä mielessä tapahtuu, kun mahdollisimman suuri osa ulkopuolisista ärsykkeistä suljetaan pois? Entä kun tunne omasta kehostakin katoaa?
Filosofi Juho Rautahonka päätti jo opiskeluvaiheessa, ettei tyytyisi lähestymään tietoisuuden kysymyksiä vain teoreettisesti, vaan haluaisi tutkia eri tajunnantiloja myös kokeellisesti. Häntä kiinnostivat eri viisausperinteiden ja antropologisten tutkimusten kuvaamat eristäytymisharjoitteet.
Päänavauksia-podcastissa Rautahonka kertoo, millaista oli esimerkiksi vetäytyä shamaanin kanssa viidakkoon tutkimaan mieltään, viettää yksitoista päivää yksin autiolla paratiisisaarella tai sulkeutua vuorokaudeksi kelluntatankkiin.
”Raaka, brutaali, antoisa”, hän tiivistää ensimmäisen pitkän kelluntansa.
Sittemmin Rautahonka on muun muassa ohjannut yön yli kestäviä kelluntoja helsinkiläisessä kelluntayrityksessä, jossa on myös osakkaana.
Hiljaa istuminen on ilmaista
Erilaiset eristäytymiskokeilut ovat opettaneet Rautahongalle hiljaisuuden äärellä olemista ja tyhjyyden sietämistä. Se ei vaadi välttämättä enää eksoottisia retriittejä tai erityisiä tiloja. Paljon voi tehdä arjessa ilmaiseksi.
”Teen aika paljon sellaista, että saatan pistää puhelimen ja kaikki ruudut pois ja sitten vain istun tuolilla kotona kaksi tuntia ajattelematta mitään. En meditoi, en suorita yhtään mitään, istun vain ja annan ajatusten tulla.”
Mieli on ääretön maailma
Ennen kaikkea harjoitteet ovat opettaneet keskittymistä – ei vain omiin ajatuksiin vaan myös esimerkiksi keskustelutilanteisiin tai siihen, mikä toisessa ihmisessä tuntuu olennaiselta.
”Mutta kyllä minua aika paljon ajaa vain sellainen tutkimusmatkailumentaliteetti”, Rautahonka myöntää. Kaikki maailman mantereet on jo löydetty, mutta mieli on ääretön maailma, jota tutkia.
”Se ei koskaan lakkaa yllättämästä.”
Kuuntele koko jakso Päänavauksia-podcastissa!
Jakso 3: Miksi koemme kummia?
Oletko kohdannut joskus edesmenneen läheisen, kuullut hänen äänensä tai tuntenut hänen tuoksunsa leijailevan huoneessa? Oletko nähnyt olemattomia väsyneenä tai kuumehoureissasi? Tai kenties aistinut pahan läsnäolon unen ja valveen rajamailla?
Aika moni on. Oudot kokemukset ovat yleisempiä kuin usein ajatellaan, sanoo aivotutkija ja havaintopsykologi Jukka Häkkinen Päänavauksia-podcastin kolmannessa jaksossa. Usein ihmiset vain pelästyvät näitä kokemuksia eivätkä uskalla kertoa niistä kenellekään.
”Haluaisin, että ihmiset eivät liikaa ahdistuisi esimerkiksi vainajahallusinaatioista. Ne ovat ihan normaalia surun prosessointia. Eivät ne ole vaarallisia”, Häkkinen sanoo.
silmät näkevät, aivot olettavat
Hallusinaatiot liittyvät olennaisesti tapaan, jolla aivot ylipäätään toimivat. Kun havainnoimme maailmaa, se ei tapahdu joka kerta puhtaalta pöydältä, vaan perustuu pitkälti olettamuksiin, valmiisiin malleihin.
“Aivot ovat valmistautuneet ottamaan vastaan tietynlaista tietoa.”
Näiden mekanismien ansiosta tiedonkäsittely on tehokkaampaa, mutta joskus ne menevät vähän yli. Esimerkiksi näköhallusinaatioissa olettamukset eivät jääkään taustalle vaan ottavat vallan ja tulevat näkyviksi todellisuuden päälle.
olemme kaikki harhaisia
Myös erilaiset salaliittouskomukset ovat hyvä esimerkki siitä, miten ihmisten – meidän kaikkien – aivot toimivat.
“Taustalla ovat mekanismit, joiden avulla me pystymme toimimaan tehokkaasti arkipäivässä ja joilla aivomme ylläpitävät toimintakykyä ja mielenrauhaa, ikään kuin peittävät todellisuuden satunnaisuuden”, Häkkinen selittää.
Yksi ihmiselle tyypillisistä ajatusharhoista on ylivertaisuusvinouma: omat teoriamme ovat järkeviä ja oikeita, toisten oudot käsitykset salaliittoajattelua. Etenkin voimakkaiden tunteiden jyllätessä kannattaisi yrittää pysähtyä miettimään omien ajatusten perusteita.
”Meidän jokaisen pitäisi yrittää tunnistaa näitä vinoumia itsessämme.”
Kuuntele koko jakso Päänavauksia-podcastissa!
Jakso 2: Mitä meditaatiolla
tavoitellaan?
Mindfulness on noussut tällä vuosituhannella suureen suosioon. Onko ajassa jotain, mikä erityisesti luo kysyntää tietoiselle läsnäololle?
Yksi tekijä on henkisyyden kaipuu, joka korostuu maallisessa ajassamme, sanoo psykologi, psykoterapeutti Sanna Aulankoski Päänavauksia-podcastissa. Toinen on vieraantuneisuus kehosta.
”Tämä hektinen länsimainen kulttuuri suorastaan huutaa vastapainoksi rauhoittumista, pysähtymistä, läsnäoloa. Olemme ikään kuin päitä, jotka raahaavat kehoaan mukana. Ja tällainen kokemushan siinä meditatiivisessa tilassa ja kokemuksessa haastetaan ja puretaan.”
meditointi ei ole suoritus
Nykyihminen hakee mielen harjoittamisesta monenlaisia hyötyjä. Kun vain opettelee olemaan tietoisesti läsnä, stressi helpottaa, keskittymiskyky paranee ja työtehokin kuulemma kasvaa.
Aulankosken mielestä hyötyajattelu ei lopulta ihan istu meditatiivisiin kokemuksiin. Meditointi voi toki edistää hyvinvointia tekemällä mielestä joustavamman, mutta syvät mystiset kokemukset, joissa minuus liudentuu osaksi kaikkea ja maailmakin ehkä katoaa, ovat arvokkaita itsessään. Ne eivät välttämättä edes ole jotain, mitä voi sitkeällä harjoittelulla saavuttaa.
”Uskoisin, että toisten ihmisten psyyke on alttiimpi näille kokemuksille kuin toisten. Kannattaisi koettaa päästä pois siitä ajatuksesta, että meditaatio olisi jokin suoritus, joka voidaan tehdä oikein tai väärin tai paremmin.”
Onko pakko, jos ei halua?
Entä jos omien ajatusten kanssa oleminen ahdistaa? Osalle ihmisistä mitään tekemättömyys on vaikeaa. Pitäisikö kaikkien yrittää opetella sietämään sitä?
”Tietysti ensimmäisenä tekisi mieli vastata, että joo, kyllä, ilman muuta, koska itsestäni tuntuisi kauhean ahdistavalta, jos olisi ikään kuin pakko koko ajan tehdä jotain”, Aulankoski sanoo.
”Mutta jos joku ei kaipaa pysähtymistä ja pohdiskelua, niin en minä lähtisi kenellekään sanomaan, että sun nyt pitäisi opetella toista olemisen tapaa. Kyllä sen täytyy jotenkin kummuta sieltä ihmisestä itsestään sen tarpeen. Meditaatio ei ole missään tapauksessa mikään velvollisuus.”
Kuuntele koko jakso Päänavauksia-podcastissa!
Jakso 1: Miksi tuntuu minulta?
Missä ”minä” sijaitsen? Päässä, sydämessä vai kenties vatsassa?
Aivoja on usein verrattu tietokoneeseen, jossa tietoisuus pyörii kuin ohjelmisto. Mieli olisi siis keskeisesti laskemista, informaation käsittelyä. Nyttemmin monet mielenfilosofit ovat kiistäneet ajatuksen, koska se sivuuttaa mielen ja minuuden kehollisen pohjan.
”Ajatellaan, että kaikki kokeminen on jollain tavalla kehollista, ja kehon rakenne vaikuttaa siihen, millaisia kokemuksia meillä voi olla”, sanoo minuutta tutkinut filosofi Heidi Haanila Päänavauksia-podcastin avausjaksossa.
Minuuden monta kerrosta
Minuus ei ole vain korkeamman tason toimintoja, kuten tietoista ajattelua. Minä on läsnä subjektiivisena kokijana kaikissa tilanteissa, silloinkin, kun emme ole itsestämme aktiivisesti tietoisia. Tuntuu aina joltain olla tässä, olla olemassa.
Kokemuksellisen, kehollisen perustan päälle tulee minuuden reflektiivinen ja narratiivinen puoli: pystymme tulemaan tietoisiksi omasta itsestämme, kokemuksistamme ja ajatuksistamme, miettimään mennyttä, suunnittelemaan tulevaa, kertomaan itsestämme tarinoita itselle ja muille.
Minuuden eri tekijät painottuvat eri tavoin ja vaihtelevat arjen eri tilanteissa, Haanila kuvaa. Mieli ja minuus syntyvät aina myös vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Voidaan jopa ajatella, että minuus joskus laajenee kehon rajojen yli ulos maailmaan: nykyihmiselle älylaitteista ja muista apuvälineistä voi tulla ikään kuin mielen jatke.
Tekee hyvää unohtaa itsensä
Muuntuneissa tajunnantiloissa, kuten unennäössä tai meditaatiossa, kokemus itsestä, kehosta ja ajasta voi muuttua hetkellisesti radikaalistikin. Esimerkiksi flow-tilassa ihminen uppoutuu innostavaan tekemiseen niin intensiivisesti, että oma minä unohtuu kokonaan – ja hyvä niin.
”Se tekee hyvää, että pystymme olemaan ajattelematta itseämme välillä”, Haanila sanoo.
Kuuntele koko haastattelu Päänavauksia-podcastissa!
Mistä on kyse?
Aistit, muisti ja muistot. Uni ja muut muuntuneet tajunnantilat. Tietoisuuden mysteeri, yhteys toisiin ja maailmaan. Tässä podcastissa ihmettelen mieltä, minuutta ja maailmaa yhdessä filosofien, psykologien ja neurotieteilijöiden kanssa.
Tervetuloa perustavanlaatuisten olemassaolon kysymysten äärelle!
Päänavauksia-podcastin tekemistä ovat tukeneet Väinö Tannerin säätiö, Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö ja Suomen tiedetoimittajain liitto.